Tervetuloa täyden palvelun kotikauneushoitolaan Keravan Virrenkulmaan!

Kauneushoitola

MM Beauty on täyden palvelun viihtyisä ja lämminhenkinen kotikauneushoitola. Kauneudenhoitopalveluita on monipuolisesti tarjolla ja jokainen hoito räätälöidään ammattitaidolla asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Koska kyseessä on kotihoitola, voi lastemme ja perhe-elämän ääniä myös kuulua. Päivisin lapset ovat koulussa, mutta kotona ollessaan ovat kuin kotonaan. 😊 Tähän toivonkin ymmärrystä asiakkailtani.

Kotonamme asustelee myös kaksi kilttiä koiraa, Luke Cavalierkingcharlesinspanieli ja Lucy Kultainennoutaja. Koirat eivät tule koskaan tapaamaan asiakkaita vaan ovat erillisessä tilassa. He eivät muutenkaan ole häiriöksi. Koirat on kuitenkin hyvä huomioida, jos on allergia. Ilmoitathan rohkeasti ja luottamuksellisesti minulle varauksen yhteydessä mahdollisesta koirapelosta tms. niin tiedän toimia sen mukaisesti.

Muutama sananen puhtaudesta. Hoitolaan on tehty asiaan kuuluva Terveydensuojelulain mukainen tarkastus terveystarkastajan (Keski-Uudenmaan ympäristökeskus) toimesta hyväksytysti. Pidän erittäin hyvää huolta hoitotilojen, pintojen ja välineiden puhtaudesta. Tärkeää on myös, että pidetään yhdessä asiakkaan kanssa huolta hyvästä käsihygieniasta. Peruthan hyvissä ajoin aikasi mikäli tunnet olosi yhtään kipeäksi.

SKY-Kosmetologi

MM Beautyn oven sinulle avaa iloinen, helposti lähestyttävä, energinen kauneudenhoitoalan ammattilainen, jolle asiakaskohtaamiset sekä asiakaspalvelu ovat sydämenasia.

Monipuolisen kauneudenhoitopalveluiden tarjoamisen lisäksi, yksi tärkeimmistä asioista on, että voin tarjota asiakkailleni kiireettömän ja rauhallisen hemmotteluhetken hektisen arjen keskellä.

Vahvuuksiani tällä alalla on huolellisuus, kiireettömyys sekä tarkkaavainen työote. Huomioin aina myös asiakkaan toiveet joita täydennän ammattilaisena tiedolla ja taidolla.

Hoitolaan valitut tuotteet ovat laadukkaita, joita olen ensin myös itse testannut ja hyväksi todennut.

Ota hetki itsellesi ja tule hemmotteluun.

Lämpimästi tervetuloa!

- Marika

UUTTA Hoitolalla:

Neulaton mesoterapia

Hoitovalikoima on kasvanut jälleen erikoiskasvohoidolla, neulattomalla mesoterapiakasvohoidolla.

Mitä on neulaton mesoterapia?

Neulaton mesoterapia eli elektroporaatio on tutkitusti tehokas hoitomuoto, ja se on hyvä vaihtoehto injektiohoidoille. Se on Kemian Nobelilla palkittu hoitomenetelmä, jossa vaikuttavia aineita imeytetään ihoon sähköimpulssien avulla. Hoito ei aiheuta kipua eikä muita sivuvaikutuksia, kuten turvotusta tai punoitusta.

Tämä hoitomuoto:

🔥Kiinteyttää, kohottaa sekä kosteuttaa ihoa

🔥Parantaa ihon aineenvaihduntaa, poistaa turvotusta

🔥Tasoittaa ihon sävyä

🔥Rentouttaa kasvojen lihaksistoa

🔥Vähentää merkittävästi juonteita ja ryppyjä

Suosittelen näkyvien tuloksien saamiseksi sarjahoitoa 4–6 kertaa, jolloin hoitoväliksi suositellaan 1–2 viikkoa. Voidaan suorittaa myös yksittäisenä hoitona.

Hoito sisältää: Alkupuhdistuksen, kuorinnan, mesoterapia hoidon, naamion sekä loppuvoiteen. Hoidon kesto on noin 60 min.


Tutustumishinta yhdelle hoitokerralle nyt vain 99€ norm. 119€ (tarjous voimassa toistaiseksi).

xr:d:DAF_9hPF1Gg:17,j:4133602974605661744,t:24041009

Ledvalohoito kasvoille

LED-valohoidon toiminta perustuu valoenergiaan, joka aktivoi solujen jakautumista sekä kollageeni- ja elastaanituotantoa.

Valon eri värit eli eri aaltopituudet kykenevät imeytyvät ihon eri syvyyksiin ja vaikuttamaan siten eri tavoin ihossa. Tutkimuksissa on myös todettu, ettei LED-valoterapialla ole mitään haitallisia sivuvaikutuksia vaan se on turvallinen käyttää ja sopii kaikille ihotyypeille.

LED-valohoitoa suositellaan sarjahoitona tai sen voi yhdistää myös muihin hoitoihin esim. rauhoittamaan kemiallisen kuorinnan tai mekaanisen ihonpuhdistuksen jälkeen.

Sarjahoitoja suositellaan otettavaksi 8-12 hoidon sarjana, 1-2 kertaa viikossa.

Tämä tehokas valoterapia kasvohoito sis. ihon alkupuhdistus, kuorinta, LED-valoterapia (max.30min) ja loppuvoiteen, kesto yht. 45-60 min.

Hinta 70,00€. Kasvohoidon yhteydessä: +35,00€ (30min.).